Joukkueenjohto haluaa luoda urheilijalle turvallisen olon kilpailumatkalla
Yksi viime kesän kohokohdista oli alle 23-vuotiaiden yleisurheilijoiden Em-kilpailuviikko Tallinnassa. Mukana oli useampi kymmen nuorta huippu-urheilijaa edustaen Suomea monissa eri lajeissa. Lisäksi joukkueenjohdossa oli useita valmentajia, fysioterapeutteja, lääkäri, urheilupsykologi, joukkueenjohtaja ja kuljetuksista ja mediasisällöstä vastaavia henkilöitä. Itse olin mukana urheilupsykologina.
Yksi koko johtoryhmän sekä urheilupsykologin toiminnan punaisista langoista on koettaa luoda urheilijoille turvallinen ympäristö, mistä käsin on helppo lähteä suoriutumaan. Turvallisuus tarkoittaa sekä fyysistä että psyykkistä ympäristöä. Tämä tarkoittaa, että urheilijoiden huolta esimerkiksi kulkemisista kentälle ja sieltä pois, välineiden kuljetuksista, ruokailuista tai palautumiseen liittyvistä asioista pyritään minimoimaan. Valmentaja tai joku muu joukkueen johdon jäsen esimerkiksi saattaa urheilijan kentälle ja tulee häntä vastaan kun hän poistuu kentältä. Jos verryttelyn aikana ilmenee jotakin huolta, valmentaja ja asiasta vastaava joukkueenjohdonjäsen ottavat kopin asian hoitamisesta.
Urheilupsykologille lankeaa vastuu erityisesti psyykkisen turvallisuuden rakentamisesta. Miten psykologi rakentaa psyykkistä turvallisuutta kilpailumatkalla ja mitä se tarkoittaa? Itse olen lähtenyt liikkeelle ajatuksesta, että olemme matkalla yhdessä. Autamme toisiamme. Autamme toisiamme onnistumaan, tuemme toisiamme, kannustamme toisiamme, toivomme toisillemme hyvää, mutta tarvittaessa autamme myös pääsemään pettymyksistä ylitse. Tuemme toisiamme myös sosiaalisessa mediassa. Kenenkään arvo joukkueen jäsenenä ei riipu kilpailusuorituksesta eikä kukaan menetä mandaattiaan olla mukana joukkueessa epäonnistumisen takia. Jokainen joukkueen jäsen tietää, että urheilija ottaa epäonnistumisen riskin osallistuessaan kilpailuun. Tuo epävarmuus on urheilun suola ja siihen liittyvät urheilun herättämät tunteet koko skaalassaan. Epäonnistumisen jälkeen saa myös olla surullinen, kiukkuinen ja pettynyt. Kestämme sen. Myös jokaista ei onnistunutta suoritusta tehnyttä urheilijaa mennään vastaan ja myös hänen tunteensa kohdataan ymmärryksellä ja myötätunnolla. Erityisesti tästä huolehtiminen kuuluu urheilupsykologin rooliin kilpailumatkalla.
Kokemukseni mukaan urheilijat on helppo sytyttää mukaan tällaiseen yhteishenkeen. Todennäköisesti siihen kannustavissa avaussanoissa ei kerrota mitään, minkä toive ei jo kytisi urheilijoiden ja myös joukkueenjohdon jäsenten rinnoissa.
Kilpailumatka onnistui hyvin. Tuli useita ennätyksiä, kolme eriväristä mitalia ja kymmenisen pistesijaa ja kisat päättyivät vielä Topias Laineen voittoisaan keihäskisaan, jonka kunniaksi reissumme päättyi maamme-lauluun ja Suomen lipun salkoon nostamiseen. Yhtä tärkeää kuitenkin oli, että ne, joiden osana ei ollut tällä kertaa omaan parhaaseensa pääseminen eivät jääneet yksin tai eristyksiin, vaan harmin ilmausten jälkeen, löysivät tiensä toisten pariin, osallistuivat yhteiseen tekemiseen toisten arvostamina joukkueen jäseninä.
Susanna Jääskeläinen