Loukkaantuminen voi johtaa merkittävään kehitysaskeleeseen – avaimena tunteiden jakaminen

Äskettäin julkaistu Salimin, Wadeyn ja Dissin tukimus (2/2016) tarkasteli, miksi jotkut urheilijat pystyvät urallaan hyötymään vaikeasta loukkaantumisjaksosta, mutta toiset eivät.  Osa urheilijoista kokee, että vaikea loukkaantumisjakso on ollut heille merkittävä kehitystä edistänyt vaihe heidän urallaan, mutta toiset eivät koe ollenkaan kokeneet hyötyneensä siitä. Tutkimus tarkasteli tätä ilmiötä persoonallisuuspiirteiden ja toimintastrategioiden valossa.

Tutkimukseen valitut urheilijat jaettiin kahteen ryhmään persoonallisuuspiirteidensä mukaan. Toisen ryhmän urheilijoilla persoonallisuustestissä kartoitettu piirre ”vaikeuksien sietokyky” (hardiness) oli vahva ja toisessa ryhmässä tämä piirre oli heikko. Tutkimus tarkasteli näiden kahden ryhmän urheilijoiden selviytymisstrategioiden eroja.

Tutkimuksessa kävi ilmi, että kaikki urheilijat kärsivät loukkaannuttuaan negatiivisista tunteista, mm. tunsivat itsensä onnettomaksi, tuskastuneeksi, vihaiseksi ja pettyneeksi useiden päivien tai jopa viikkojen ajan  ajautuen jopa spiraalimaiseen toistuvien ja itseään ruokkivien pahojen muistojen ja ajatusten kehään. Korkean vastoinkäymisten sietokyvyn omaavat urheilijat uskoutuivat tunteistaan ja ajatuksistaan läheisilleen ja ystävilleen. He saivat tunteensa puretuksi ja tulivat lohdutetuksi sekä saivat uusia näkökulmia tilanteeseensa, mikä katkaisi negatiivisten tunteiden ja ajatusten kierteen. Tämä auttoi heitä näkemään stressaavan tilanteen uudessa valossa, pikemminkin haasteena kuin pelkkänä onnettomuutena. Uusi näkökulma synnytti positiivisia tunteita, mikä energisoi urheilijaa ja näin urheilijalla oli tarmoa esimerkiksi opiskella vammaansa liittyviä asioita, kehittää sosiaalisia suhteitaan tai perehtyä ruokavalioonsa. Nämä urheilijat malttoivat myös odottaa vamman paranemista ja palattuaan takaisin täysipainoiseen urheiluun he kokivat loukkaantumisjakson olleen heille merkittävä kehittymisen askel urallaan.

Vähän vastoinkäymisten sietokykyä omaavat urheilijat pitivät vaikeat tunteet sisällään. He halusivat näyttää ulospäin reippailta ja pärjääviltä. He kokivat, ettei heidän urheiluympäristössään voinut näyttää heikkouden tunteita eikä heidän lähipiirissään ollut ihmisiä, joille he olisivat voineet uskoutua. Jotkut eivät myöskään uskoneet vaikeuksista puhumisen auttavan heitä paranemaan ja jotkut eivät halunneet kuormittaa vaikeuksillaan toisia. Sisäisesti he kuitenkin kärsivät negatiivisten tunteiden raskaasta kierteestä. Tilanne johti hetkittäisiin tunteiden ylilyönteihin, jolloin he saattoivat esimerkiksi ärjyä vihaisesti heitä auttaville läheisilleen.  Nämä urheilijat eivät kokeneet kuntoutumisjakson tuoneen heidän elämäänsä mitään hyvää. Yli puolet heistä ei malttanut odottaa täyttä paranemista vaan palasi harjoituksiin liian aikaisin, mikä johti uudelleen loukkaantumiseen. Jälkeenpäin moni heistä arvioi, ettei loukkaantumisjaksosta ollut heille mitään hyötyä ja että se oli heidän elämänsä raskain jakso.

Tutkimuksen tulos haastaa urheilupiirejä tulemaan avoimemmiksi tunteiden jakamisessa. Se, että heikkouden, epäuskon tai surullisuuden ym. vaikeiden tunteiden ilmaisemisella on vammautuneelle urheilijalle niin valtava merkitys, että se jopa vaikuttaa vammasta toipumiseen, uudelleen loukkaantumisen välttämiseen ja urheilijan kokonaisvaltaiseen kehittymiseen vammajakson hedelmänä, on merkittävä tutkimustulos. Samoin kuin se, että juuri ne, jotka vähiten näyttävät kaipaavan tukea selviytyäkseen, ovat ennen kaikkea vaarassa upota vaikeiden tunteiden, ajatusten ja muistojen kierteeseen. Asia pitäisi nostaa esiin valmentajille suunnatuissa koulutuksissa, sillä suuri osa kilpaurheilijoista kärsii loukkaantumisista uransa aikana. Se, että vaikeuksien sietokyvyn taustalla on heikkouden tunnustaminen toisille ihmisille, on tärkeä viesti kaikille.

Susanna Jääskeläinen, urheilupsykologi

Lähde: Salim, Wadey & Diss (2016) Examinig Hardiness, Coping and Stress-related Growth Following Sport Injury. Journal of Applied Sport Psychology (vol 28, No 2/2016)).